GeneaNet

Tule viettämään Yläkaupungin iltaa maakunta-arkistoon 19.5.2012 klo 18 – 21.

Sukututkimuksen esittelyä ja opastusta seminaarihuoneessamme, asiantuntijana tutkijamme Marko Liukko-Sipi. Esimerkkinä keuruulaisperheen kohtalo Suomen nälkävuosina 1800-luvun puolivälissä virallisten asiakirjojen, kuten kirkonkirjojen ja henkikirjojen kertomana.
Astian, sähköisen asiakirjojen tilausjärjestelmän, ja digitaaliarkiston esittelyä ja käytön neuvontaa halukkaille.

Seurakuntien muuttokirjat ja muuttoluettelot antavat sukututkijalle monia mielenkiintoisia tietoja suvun jäsenistä. Seurakuntalaisten muutoista on pidetty kirjaa eri seurakunnissa ja eri aikoina hyvin vaihtelevasti ja eri tavoin. Muuttoluettelossa on useimmiten nimi, mahdollinen asema tai ammatti, ikä, muuttopäivä, mistä ja mihin muutti, viittaus saman vuoden rippikirjan sivulle ja muuttokirjan numero. Muuttokirja eli muuttotodistus, atesti on asiakirja, joka seurakunnasta toiseen muuttavan henkilön piti pyytää asuinpitäjänsä papinkansliasta ja toimittaa muuttoseurakuntaan. Muuttokirjan voi löytää siis tuloseurakunnan arkistoista, lähtöseurakunnassa niitä ei arkistoitu. Muuttokirjaan on usein merkitty enemmän tietoa kuin muuttoluetteloon. Siinä voi nimen lisäksi olla nähtävissä esimerkiksi syntymäaika ja -paikka, ammatti, vanha ja uusi asuinpaikka, tiedot ehtoollisella käymisestä, luku- ja kristinopin taito, aviosuhde, maine ja isorokkoa vastaan annettu rokotus tai muita muutossa huomioitavia asioita kuten ruumiin vamma tai siveellistä käytöstä koskevat tiedot. Muuttokirjalla saattoi olla isokin merkitys muuton toteutumiseen varsinkin jos heikkoudet tai elämäntavat viittasivat siihen, että tulijan arveltiin päätyvän vaivaishoidon rasitukseksi. 

Kirkkohallitus myöntää, että sukututkimuksen rekisterihauissa on puutteita. Hallaa tutkijalle tekee puolentoista vuoden takainen päätös siitä, että tutkija ei saa enää itse lukea 100 vuotta nuorempia kirkonkirjoja.

Sukututkija saa monesti kirkkoherranvirastosta väärää tietoa. Lisäksi tietojen jäljittäminen omasta suvusta käy kalliiksi. Tutkija joutuu myös jonottamaan sukunsa jäljitystä useita kuukausia, joskus jopa vuoden verran.
Suomen laajimman sukututkimuksen tekijä forssalainen Sulo Järvinen on mies, josta sukutietojen "itse-etsintäkielto" pyörähti liikkeelle.  Korkein hallinto-oikeus teki päätöksen Järvisen tapauksessa, jonka jälkeen kirkkohallitus rajoitti sata vuotta nuorempien tietojen saamista.

Olof Mattsinpoika oli ensimmäinet varmasti tunnettu jäsen siinä suvussa, jota myöhemmin 1500-lu-vulla alettiin kutsumaan nimellä Horn heidän vaakunakuvionsa mukaan, sarvi, ruots. horn, ja josta aikanaan tuli yksi Suomen vaikutusvaltaisimpia sukuryhmittymiä.

Olof oli rälssimies, joka ilmeisesti omisti Halikon Joensuun, ruots. Åminne, tilan. Hän, ”Olaff Matisson", oli sinettitodistajana sovintolautakunnassa Paimiolla 11.2.1381, jolloin ratkaistiin muuatta Vartsalan tilaa koskevaa riitaa. Maanlahjoitusasioiden todistajan ominaisuudessa tapaamme hänet sitten 1398 kaksikin kertaa; Turussa 21.4. päivätyssä asiakirjassa Olof Mattsinpoika ja Mårten Abrahaminpoika luovuttivat neljä taloa Maskusta jälkimmäisen veljen Jakob Abrahaminpojan puolesta Vibruder Kortummelle ja 2.6. todisti Olof Mattsson sinetillään kuinka Stigulf Ragvaldinpoika lahjoitti tilan Liedossa Turun tuomiokirkolle.

Arkistolaitoksen digitaaliarkiston uutuuslistassa on vilahtanut "Kunnittaiset tilastot kylvöstä, sadosta ja karjakannasta". Ei kai vaan niitä tilakohtaisia tietoja? Pikainen vilaisu yhteen yksikköön kertoo, että kyllä! Mutta mites näistä löytäisi tutkimuspitäjänsä? Kun olen aiemmin näitä paperilta (Huom! arkistolaitos on digitoinut muuta kuin mikrofilmiä!) lukenut, on oikea nide tilauksen yhteydessä tunnistettu paperisesta luettelosta. Joka on parhaillaan lukkojen takana Rauhankadulla.

Viitisenkymmentä seurakuntaa on vetänyt omien kirkonkirjojensa kopiot pois maakunta-arkistoista. Syynä on arkistolaitoksen päätös pitää 100 vuotta nuoremmat kirkonkirjat tutkijoiden ulottuvilla, kun taas seurakunnissa niitä ei tutkijoille anneta. Sukututkijat puolestaan uhkaavat seurakuntia kanteluilla.
Vielä vuosi sitten sukututkijoiden käytössä olivat aina 1960-luvulle ulottuneet kirkonkirjat.
Nyt 100 vuotta nuoremmat kirkonkirjat ovat seurakunnissa lukkojen takana, sillä kirkkohallituksen mukaan niissä voi olla arkaluontoisia henkilötietoja eikä niitä pidä enää antaa sukututkijoille.
Tilanne on erikoinen, sillä maakunta-arkistoissa samanikäisiä kirkonkirjoja saa edelleen tutkia.

Vuoden 1805 väkilukutaulun mukaan oli Vihdissä 10 upseeria, 4 aliupseeria ja 129 sotilasta. Suomen sodan jälkeen 1810 oli entisiä sotilaita saman lähteen mukaan enää 80 ja niidenkin toimi lopetettiin. Johan Snäll oli kuitenkin jo ilmeisesti siirtynyt pois palveluksesta vuoteen 1801 mennessä (ks. alempana, Snäll-nimen selityksen yhteydessä), tai ainakaan hänen osuutensa Suomen sodassa ei voinut olla suuri, sillä hän oli sodan syttyessä jo 55-vuotias.

Kuten olen aiemmassa kirjoituksessani maininnut ranskalainen ystäväni Alexandre osoittautui vuosien tutkimuksen jälkeen kaukaiseksi serkukseni.  Samoin hän osoittautui polveutuvan eräästä baltiansaksalaisesta suvusta.  Tämän tiedon saimme selville sukuun kuuluvan saksalaistutkijan avustuksella.  Asiasta ilahtuneena Alexandre tiedusteli voisiko hänkin tulla mukaan suvun vuosittaiseen kesäjuhlaan.  Siitäpä syntyikin kiperä ongelma.  Alexandre on suvun jälkeläinen naislinjan kautta eikä näin kanna suvun saksalaista nimeä.  Oikeastaan sukuseuran sääntöjen mukaan häntä ei oltaisi kelpuutettu joukkoon.  Lopulta päätettiin tehdä poikkeus ja sallia hänen ”ulkopuolisena” saapua juhlaan.
Kyseessä oli oikein perinteinen suvun määrittely.  Suvun jälkipolvet kulkevat mieslinjan mukaan.  Vain samaa sukunimeä kantaneet kuuluvat sukuun.  Näinhän se on ollut perinteisesti sukutauluissa ja sukukirjoissakin aivan viime vuosikymmenille saakka.  Tyttärenpoika ja sisarentytär eivät kuulu sukuun.  Mutta jos sukua on katsottu esipolviin päin, niin epäjohdonmukaista kyllä, naislinjat on huomioitu sukuun kuuluvina.  Muutenhan olisi pitänyt saman ajattelun mukaan jättää isoäiti suvun ulkopuolelle.

Kiskon, Perniön ja Tenholan rajamailla sijainneen Kosken ruukin historia alkaa vuodesta 1679. Tuolloin ruotsalainen Daniel Faxell perusti tämän laitoksen Tukholman saaristossa olleiden Utön kaivoksien seuraksi. Alueelle tyypillisenä rautaruukkina Koski toimi aina 1790-luvulle saakka, jolloin siellä siirryttiin puoleksi vuosisadaksi kuparinsulatukseen. Vuonna 1833 valmistunut uusi masuuni toi sitten raudan takaisin kuvioihin aina vuoteen 1890.

Koski imi ammattimiehiä ympäri maakuntaa, mutta myös ulkomailta. Heidän sekä suomalaisten työtoveriensa tutkimusta vaikeuttaa hieman se, että ruukkiseurakunnan rippikirjat alkavat vasta 1800-luvun alusta. Ne ovat onneksi erittäin selkeät ja lisäksi historiankirjat alkavat jo 1760-luvulta. Näin tietojen kokoaminen hieman helpottuu.

Joulupäivän vastaisena yönä 1884 tapahtui Iisalmen Toivakan kylässä julma joukkomurha. Aattona oli Akonmäen mökkiin tullut pari tuntematonta miestä kyselemään yösijaa. Akonmäen isäntä Antti Mähönen, joka oli kuusissakymmenissä ihmetteli naapuritalon omistajan, Petteri Hynysen kanssa näitä äijiä. Vaikka molemmat miehet olivat paikalla olleiden vaimojensa kanssa estelleet vierailijoita jäämästä yöksi, olivat nämä kuitenkin asettuneet taloksi.

Stockholmskällan on digitoinnissaan ollut kiitettävän monipuolinen. Suomeen viittaavilla hakusanoilla on löytynyt myös Tukholman nurjempiinkin puoliin liittyviä lähteitä.
Brev till Kommissarie Lindgren från man som anser sig vara trakasserad av Anna Andersson. Den 8 april 1885 on ilmiantokirje prostituoiduiksi luokiteltujen naisten kirjaamisesta huolehtivalle poliisille. Hänen mielestään Anna Andersson, jota kutsuttiin "finska Anna"ksi on julkisilla paikoilla käyttäytynyt tavalla, joka vaatisi toimenpiteitä. Itsensä myymiseen kirjeen kirjoittajan kuvaus ei kylläkään sovi, vaan Anna lienee ollut muuten maisemaan sopimaton.

Päätin eräänä iltana selvitellä suomusjärveläisiä sukulaisiani, joille ennen ollut vielä merkinnyt syntymäaikaa. Perustiedot näistä henkilöistä olin nimittäin koonnut jo joskus 1990-puolivälissä enkä sen jälkeen ollut uhrannut niille riittävää mielenkiintoa.

Niinpä muutaman tunnin kestäneen HisKin ja SSHY:n sivujen pyörittelyn jälkeen oli koossa muutamia kymmeniä syntymäpäiviä sekä kaukaisempien esisukulaisten kohdalla syntymävuosia. Tässä ohessa törmäsin yht'äkkiä herra Karl Fredrik Wileniukseen, joka oli hauskasti nimetyn Kettulan kylän Vanha-Ällipään Vuotavan torpparina vuodesta 1859 lähtien.

Lähdekriittisessä tarkastelussa pyritään arvioimaan, mikä arvo kullakin lähteellä on tutkimuksen kannalta, miten ja miksi lähde on syntynyt sekä missä määrin se vastaa kuvaamaansa todellisuutta.  Ulkoinen lähdekritiikki pohtii lähteen syntyä ja sisäinen sen suhdetta kuvaamiinsa ilmiöihin.  Lähdekritiikin eri puolia ei useinkaan ole helppoa kuvata irrallaan toisistaan, mutta pyrin tässä kuitenkin käsittelemään ulkoista lähdekritiikkiä kahden yksinkertaisen esimerkin avulla.  Sisäiseen palaan tuonnempana.

Arkistokuva ns. Askonkulmasta, Kauppapuistikon ja Vaasanpuistikon kulmatalosta on ensimmäisten joukossa skannattu Pohjanmaan museon valokuvatietokantaan. Kuva: Henri Koskinen
Pohjanmaan museossa on käynnissä suururakka. Museon valokuva-arkistossa on noin 200000 erilaista valokuvaa tai negatiivia. Niitä skannataan tietokoneelle eli muutetaan sähköiseen muotoon, jotta kuviin päästään helpommin käsiksi ja kulttuuriperintöä saadaan paremmin myös suuren yleisön käyttöön.

Kansallisarkisto ja Hämeenlinnan maakunta-arkisto järjestävät Pohjoismaiset arkistopäivät 23.-25.5.2012 Hämeenlinnan Verkatehtaalla ja maakunta-arkistossa. Kyseessä on suurin pohjoismainen arkistoammattilaisten tapahtuma, joka tarjoaa tietoa, keskustelua ja elämyksiä osallistujille.

Arkistopäivien kotisivut on avattu osoitteessa www.nordiskaarkivdagar2012.fi. Sivuilta löydät alustavan ohjelman, tietoa järjestäjistä, tapahtumapaikasta sekä matkustamisesta Hämeenlinnaan. Valmis ohjelma julkaistaan tammikuussa 2012, jolloin myös ilmoittautuminen alkaa.

Vuoden 1872 tammikuulta Marttilan seurakunnan haudattujen luettelosta löytyy Rekoisten torpparin leski Anna Kaisa Jaakkola, jonka kuolinsyyksi on merkitty "mördad", murhattu. Kuka tämä uhri oikein oli ja miksi hänet murhattiin?

Marttilan rippikirjoista käy selville, että Anna Kaisa oli jo yli 76 vuoden ikäinen joutuessaan verityön uhriksi. Rippikirjojen mukaan hän syntyi 1.1.1796 Pöytyällä, mutta tuolla päivämäärällä ei Auranmaan eikä varsinkaan Pöytyän kastetuista löydy sopivaa henkilöä. Rippikirjoja on nykyään helppo selailla netissä ja näin Anna Kaisan vaiheita ennen murheellista loppua on helppo selvittää.

Viime marraskuinen Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ja kirkkohallituksen sen johdosta antama yleisohje ovat mutkistaneet sukututkijain tarvitsemien lähteiden käyttöä. Myös arkistolaitos on tarkentanut kirkonkirjojen lupakäytäntöä.

Mutta on olemassa tietolähteitä, joiden suhteen käyttölupaprosessia tai muutakaan tietosuojakontrollia ei tarvita. Kahisevaa paperia löytyy tutkittavaksi runsain mitoin arkistolaitoksen makasiinien hyllyiltä. Jotta aineistoja osaisi hyödyntää, kannattaa tutustua arkistolaitoksen kotisivuilta löytyvään opastukseen sukututkijoille. Tärkeimmät aineistot on lueteltu sivustolla sukututkimuksen tiedonlähteitä.

Kansallisarkiston näyttely esittelee vaakunoiden monimuotoista käyttöä aina 1200-luvun sineteistä nykypäivän porvarisvaakunoihin. Runsaat esimerkit valottavat vaakunoiden käyttöä identiteettitunnuksena menneisyydessä sekä kiinnostuksen heräämistä vaakunoita kohtaan viime vuosikymmenten aikana. Esillä on Suomen etevimpien suunnittelijoiden luomia henkilö-, suku- ja yhteisövaakunoita.

Näyttelyyn on tuotu useita vaakunakirjeitä, kuten vanhin Suomessa säilynyt vaakunakirje, jonka Juhana III antoi Tawast-suvulle vuonna 1582. Esillä on myös Nikolai II:n allekirjoituksella varustettu Sigrid Granfeltin maalaus vapaaherrallisen Langhoff-suvun vaakunasta (1912), joka on viimeinen Suomen suuriruhtinaskunnassa vahvistettu aatelisvaakuna.

Turun Kansainvälisten Kirjamessujen yhteydessä 30.9.–2.10.2011 järjestetään Suku- ja Kotiseutumessut. Suomen Sukututkimusseura esittäytyy messuilla lähinnä kirjastonsa ja julkaisutoimintansa kautta yhteisellä osastolla Suomen Kotiseutuliiton kanssa.
Turun Kansainvälisten Kirjamessujen tarkka ohjelma löytyy verkosta. Tähän on poimittu messujen monipuolisesta tarjonnasta sukutututkimukseen liittyvää ohjelmaa.